Liikeideoissa ja niiden toteutuksissa on eroja yhtä paljon, kuin yrittäjissäkin. Koko homman ihanuus taitaa piilläkin siinä vapaudessa ja rajattomuudessa, jota uuden idean omaehtoinen luomistyö antaa. Eräänlaista mielen rajoittamattomuutta saattaa kuvastaa myös yritys, joka perustettiin aprillipäivänä.
John Riot lähti liikkeelle kaveriporukan ehkä vähän vähemmän vakavasti otettavasta ideasta, myydä käsinpainettuja t-paitoja verkkokaupasta käsin. Vaatimaton, mutta asiansa ajava verkkokauppa julkaistiin ja pian John Riotin porukka löysikin itsensä remontoimasta liiketiloja Turun keskustassa.
John Riotiin alkoi tulla yhteydenottoja ympäri Suomen. T-paidoista inspiroituneet ihmiset ehdottivat omia graafisia luomuksiaan osaksi John Riotin valikoimaa. Kenties myyjien ja asiakkaiden yhteisöllisyys oli suurin syy siihen, että John Riot sai kaupungin parhaan t-paitakaupan tittelin.
John Riot on keväästä lähtien ryhtynyt laajentamaan ajatusta myytävistä käsityötuotteista. Ensin ovesta astui sisään tekstiilisuunnittelijaksi valmistuva Tanita Korvenoja, joka on suunnitteli ensitöikseen Merihätä ja Bermuda Triangle paidat.
Sittemmin valikoimiin on päässyt myös huopadesigner Sirpa Sipilän tuotteita, jotka edustavat lähituotantoa parhaimmillaan, sillä kaikki käytetty huopa syntyy oman pihapiirin lampaiden villasta.
“Jos John Riot lähtisi Helsinkiin,
myytäisiin sielläkin Turku-paitoja
ihan huvin vuoksi”
Jenni Laaksonen
Jenni Laaksonen John Riotista kertookin liikkeen olevan avoin myös vastaanottamaan ideoita myytävistä tuotteista. Innokkaita käsityöntekijöitä ei myöskään käännytetä ovelta,
vaan tarkoituksena olisi löytää lisää säväyttäviä tekijöitä, joiden tuotteita myydä.
(Kuvat: irokoo)






