Turku ennen joulua

December 22nd, 2009 kommentteja 0

Joulukuu on ehtinyt jo mukavasti yli puolen välin ja kohta on määrä rauhoittua joulunviettoon. Syksy on ollut monella tapaa tapahtumarikasta aikaa myös Turussa, jossa useat suunnittelijakollektiivit, yhdessä ja erikseen, onnistuivat järjestämään yksi toistaan tunnelmallisempia tapahtumia. Seuraavaksi kompakti tapahtumakatsaus menneistä:

Turussa ensimmäiset joulun merkit näkyvät varmimmin kun käyntiin pyörähtää Turun kaupungin järjestämät Vanhan Suurtorin joulumarkkinat, jossa esillä on yli sata perinteisen käsityön taitajaa. Neljänä adventtiviikonloppuna Vanhalla Suurtorilla kävikin arviolta 84 000 ihmistä nuuhkimassa joulutunnelmaa.
KUI Design, tossut
Vähän vähemmän perinteiset, Nykyaikaiset joulumarkkinat järjestettiin 28.-29.11. Aura Street Marketin ja EKOaitan toimesta nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa. Tapahtuman raikasta henkeä ja omintakeista tunnelmaa oli luomassa 30 ekologisen ja modernin muotoilu-, käsityö- ja taidetuotteiden myyjää.

Samaan aikaan järjestettiin Turun taidemuseon Designtori, joka saattoi hieman jäädä Nykyaikaisten joulumarkkinoiden varjoon melko pienellä osallistujamäärällä. Designtorilla oli nähtävillä niin perinteistä kuin moderniakin muotoilua, mutta myös taiteellisempaa käsityötä.

Turku Design Now! -kollektiivi järjesti omat joulumyyjäiset Tonfisk Designin tehtaanmyymälässä 11.-13.12. Tehtaanmyymälä avartui runsaalle yleisölle sympaattiseksi tilaksi, jossa kaksitoista turkulaista design-yritystä ja näiden kansainvälistäkin huomiota niittäneet tuotteet olivat näyttävästi esillä vuorostaan omassa kotikaupungissaan.

Designmyyjäiset S-OsiksellaJoulun viimeiset loppurutistukset vei päätökseen Helsingistä Kulttuuritehdas Korjaamosta vierailevat Designmyyjäiset, jotka kävivät pyörähtämässä myös Turussa S-Osiksella 20.12. Muutamista peruutuksista huolimatta Designmyyjäisten pöytien lomasta saattoi nähdä myös vähän harvemmin Turussa vierailevia design-yrityksiä. Joulukiireistä ja kirpakasta pakkasesta huolimatta monet kävijät löysivät hienosti perille myös S-Osikselle, ja uupumuksen sijaan ihmisten kasvoilta paistoivat reipastuneet tunnelmat.

Ennen kuin vuosi saadaan päätökseen, tahdon kiittää ja kumartaa kaikkia irokoon lukijoita ja toivottaa teille hienoa joulua ja mielenkiintoista tulevaa vuotta!

(Kuvat: irokoo)

Punainen Norsu lastenhuoneessa

December 17th, 2009 kommentteja 0

Kun tulevat vanhemmat odottavat esikoistaan, kaikki on uutta ja vähän outoa. Monet entuudestaan tutut ja itsestäänselvät maneerit ja elinolot täytyy ajatella uudelleen, jotta maailmaa ensimmäistä kertaa moikkaava tyyppi voisi saada hyvän ja turvallisen kasvuympäristön. Hankintalistalla on sadoittain vauvahenkistä tavaraa, joista kaikki on tuikitarpeellista. Tulevat äidit ja isät ovat taatusti ratketakseen jännityksestä. Minuakin vähän jännittää, sillä odotan myös ensimmäistä – joskin sitä ensimmäistä kummilasta.

Punainen Norsu, lakanat

On sanottua, että lapset tarvitsevat aikuista huomattavasti enemmän värejä. Niiden avulla voidaan tukea lapsen kehitystä ja luoda mielikuvitusta kiehtovia näkymiä. Ja kuten aikuisten, myös lastenvaatteiden kuosit ovat ajan saatossa muuttuvia trendejä. Onneksi ajan kuluminen tuo mukanaan yhä laajenevan mahdollisuuden valita eri aikakausilta mieleisensä tavat varustaa lapsi.

Punainen Norsu on Turkulainen, uniikkeja lastenvaatemallistoja suunnitteleva yritys, jonka mallistot on toteutettu pääosin kierrätyskankaista. Värikkään lastenvaate- ja käyttökangasmalliston on suunnitellut Helena Opas. Kankaat, jotka eivät ole kierrätysmateriaalia, ovat nekin kotimaista tuotantoa. Ompelutyöt tapahtuivat pääosin Punaisen Norsun omissa tiloissa, mutta kysynnän kasvettua tuotantoa on jouduttu ulkoistamaan, kuitenkin siten, että voidaan selkeästi puhua lähituotannosta.

Punainen Norsu, lastenvaateetJoulualusaika on ollut Punaiselle Norsulle lukuisten käsityöntekijöiden tapaan kiireistä. Pirteät lastenvaatemallistot ovat olleet esillä niin Aura Street Marketin Nykyaikaisilla joulumarkkinoilla kuin Helsingin Vanhan perinteisillä joulumyyjäisilläkin.

Punaisen Norsu on tunnettu retrohenkisyyttä kunnioittavista mallistoistaan. Kierrätyskankaiden kuoseissa näkee selkeästi aikakauden tyylivaikutuksen, jota ryhdittää vahvat ruskean ja oranssin eri sävyt. Ja kukapa ei muistaisi Pikku Kakkosen 70-luvun Nukkumatti -hahmoa, joka myös koristaa Punaisen Norsun tuotteita. Uudiskankaiden kuosivalinnat ovat hyvin pitkälti esikuviensa mukaisia. Tuotteet ovat siitä erikoisia, että vähän isommatkin lapset voivat nukkumaan mennessään laskeskella lampaiden sijaan jonoissa tepsuttelevia siilejä.

(Kuvat: Pasi Leino)

Sijainti

Selailet merkintöjä joiden tagit ovat Aura Street Market irokoo-blogissa.