Pienessä ateljeessa Helsingin Ullanlinnassa Heta Järvimaa ompelee ja räätälöi vaatteita mittatilaustyönä. Tavallisimmin työt koostuvat puvustamisesta teatteriesityksiin tai monenlaisiin juhlatilaisuuksiin, mutta liki yhtä usein Kierre-Ompelimon ovipumppu käy lyhennettävien housunpunttien ja ratkenneiden saumojen vuoksi. Kaikki työt ovat toki yhtä arvokkaita, mutta samalla kaikki tuo aika on pois Järvimaan luovuuden purskahduksilta – laukuilta.
Kierre-laukkujen muotokieli ja materiaalin pintakäsittely on eläväistä, eikä kokonaisuuteen voi kuin ihastua. Laukkujen pienet jipot hihnoissa ja taskuissa tekevät niistä käytännöllisyyden lisäksi myös yllätyksellisiä. On vaikea kuvitella laukkujen materiaalien alkuperän pitävän sisällään jo kokonaisen elämänkaaren nahkatakeista sohvanpäällisiin. Laukkujen valmistus ja
viimeistely on takuulla vienyt aikaa.
Inspiraationsa laukkujen värimaailmoihin Järvimaa saa vaatteista, joita hän kulloinkin on sattunut aamulla pukemaan päällensä. Työhuoneellaan Järvimaa elelee sopivassa symbioosissa kirpputoreilta ja tehtaanmyymälöiden ylijäämävarastoista löytämiensä nahkatilkkujen kanssa.
Mitä tulee uusiin ideointeihin ja suunnitteluun, edes Järvimaan ystävät eivät pysy hänen sponttaaniutensa perässä. "Hetalla on aina niin monta rautaa tulessa, että on mahdotonta ymmärtää, miten hänellä pysyy kaikki langat käsissä", Järvimaan ystävä Merituuli Saikkonen kertoo.

"En tiedä, mistä tekemäni oranssit
laukut tulee. Tietääkseni en ole
koskaan pukeutunut oranssiin."
Heta Järvimaa
Ilmeisen hyvin langat kuitenkin käsissä pysyvät. Kierre-laukut ovat tuotteliaan monilukuisina olleet esillä Kierrätystehtaalla jo kahtena peräkkäisenä vuotena.
(Kuvat: irokoo, Ompelimo Kierre)





